ITE-Taiteilija

Paula Huhtanen

Nokia (1965)
ITE-taiteilija Paula Huhtanen

ILOismi

Paula Huhtasen kehittämän ILOismin maalaustekniikka pohjaa monikerroksellisuuteen pieniin yksityiskohtiin viivoihin, kaariin ja pisteisiin. Paulan värit kuultavat valoa ja ovat rakenteeltaan elastisia. Väripinta on korumainen, kaunis ja herättää ihastusta hehkullaan.

Middle of Nowhere -taidepuistoon Paula kertoo toteuttavansa niin lennokkaan ajatuksen, että se tulee herättämään kiinnostusta niin vauvassa kuin vaarissakin. Tämän teoksen valmistumisvaiheista tulemme kertomaan myöhemmin lisää. Sillä välin sukella Paulan värimaailmaan ja kurkkaa puistoon tulevien vanhojen Artek pöytien ”Uusi elämä” -teossarjaan.

Revontulten alla

Lappilaislähtöisen ja pirkanmaalaistuneen Paula Huhtasen rooli taidekentällä on monipuolinen. Hän on taiteilija, innostaja, uudistaja ja luovuuskouluttaja. Hänet valittiin vuoden 2020 ITE-taiteilijaksi ja hänen teoksiaan on ollut esillä yli sadassa näyttelyssä.

Paula kasvoi Kittilässä tunturien juurella, missä rajaton taivaan kansi tarjosi räiskyviä revontulia. Taikauskoiset varoittelivat, ettei revontulten aikaan saa viheltää siitä seuraavan huonon onnen takia. Epäonnisuutta pelkäämättä Paula vihelteli revontulten väreilyn tahtiin ja loi sittemmin taidekentälle kokonaan uuden taidesuuntauksen ILOismin

Beige ei Paulaa puhuttele

Kaikenlainen taidetyö on ollut läsnä Paulan elämässä aina. Vuosituhannen vaihteessa Paula loi taidekentälle kokonaan uuden taidesuuntauksen ILOismin. ”Havaitsin, ettei ole taidesuuntausta, jossa itsessään on jo vahvasti mukana tunne ja myönteisyys, joten pokkana ajattelin luoda sellaisen”. Paulan mukaan universumin kokeminen on mielekkäänpää taidelasien läpi, hänen tarkastelukulmansa on riemastuttava! Värikylläisyydessään Paulan ”päräyttää” ja hän onnistuu luomaan katsojalle wau-kokemuksia. Beige ei Paulaa puhuttele.

Paula Huhtanen katsoo maailmaa taidelasien läpi

”Kaikki on hyvin ja kaikki järjestyy”

Paulan ideoille vain taivas on kattona

Käkikello, moottorisaha, ruumisarkku, soittimet, huonekalut, asusteet, astiat ja designesineet. Paulan taidekäsittelyn ideoille vain taivas on kattona ja tekninen osaaminen erilaisille pinnoille työstämisessä on omaa luokkaansa: Paulan teokset ovat taidokkaita, näyttäviä ja yksilöllisiä taide-esineitä, jotka kestävät myös käyttöä.

Taideteokset

Uusi Elämä

Toteutimme Taiteilija Paula Huhtasen kanssa vanhoista Artekin pöydistä upean neliosaisen, ”Uusi Elämä” teossarjan. Artekin vanhoista L-jalkaisista klassikkopöydistä tehdyt taideteokset hehkuvat upeita voimakkaita värejä, iloa ja riemua. Paulan itse kehittämä täysin uniikki monikerroksinen maalaustyyli luo valoa hehkuvan upean pinnan.

Artekin vanhoista L-jalkaisista klassikkopöydistä tehdyt taideteokset hehkuvat upeita voimakkaita värejä, iloa ja riemua. Paulan itse kehittämä täysin uniikki monikerroksinen maalaustyyli luo valoa hehkuvan upean pinnan. Teoksissa katse kiinnittyy pieniin, värikkäisiin yksityiskohtiin, kuvioihin, pisteisiin ja viivoihin.

Ensimmäisen pöydän nähtyään Paula totesi ”se on kaunis ja tarvitsee uuden elämän”. Paulan kehittämällä maalaustekniikalla kalusteen pinta muuttui eläväksi ja hehkuu värien energiassa. Valmis taideteos suorastaan häikäisee väriloistollaan. Värit säihkyvät taianomaisesti auringonvalossa, pöydän pohjakultaus kertoo keskiyön auringon lumosta.

Se on kaunis ja tarvitsee uuden elämän

Scroll to Top