Sanna Saarinen

Eura (1968)
ITE-Taiteilija Sanna Saarinen

Kierrätysmetalli yhdistettynä taidekäsityöhön

Sanna Saarisen tuotannossa vallitsee dualistinen maailmankaikkeus. Pehmeä kohtaa kovan, totteleva tottelemattomuuden, kuumuus kädenlämmön, ilo vakavuuden. Hän taitaa raudan työstämisen siinä missä langan sujahtamisen toistensa lomaan. Uutterasti harjoitettu kädentaito herättää kunnioitusta. Mutta usein taiteilijan hersyvä huumorintaju pääsee valloilleen ja katsoja ei voi teoksen edessä kuin loihtia hymyn tai heräyttää naurun.

Harmoniset tai jopa kepeiltä näyttävät teokset kätkevät välillä sisälleen vakavaa sanomaa. Ahdistus siitä, ettei osaa tai halua sopeutua normeihin, tasapainoilua nykymaailman haasteiden välissä tai ilmaan lausuttu toive ihmisten välisestä kommunikointitaitojen tärkeydestä. Sanna Saarinen luottaa kauneuteen ja tasapainoiseen sommitteluun myös kantaaottavissa teoksissaan.

" Raum flikk ei pääse merta karkuun "

Sanna kasvoi Raumalla käsillä tekemisen vaikutuspiirissä ja oppi arvostamaan käden taitojen vaatimaa hidasta tekemisen kulttuuria ja toistojen vaikuttavaa merkitystä. Koulutukseltaan Saarinen onkin tekstiilialan artesaani ja artenomi. Taiteentekemisessä Sanna sen sijaan on itseoppinut, sillä hän ei ole saanut siihen tarvittavaa koulutusta.

Sanna Saarisen teokset ovat tarina suomalaisen ja satakuntalaisen naisen elämästä iloineen, haasteineen ja pohdiskeluineen. Taiteilija aprikoi elämäänsä ja peilaa sitä paikalliseen elämänmenoon, yhteiskunnalliseen keskusteluun ja globaaliin maailman menoon. Teosten kautta Saarinen käy läpi naisen elämänkaarta lapsuudesta keski-ikään itselleen nauraen ja vedet silmissä muistellen aikaa mennyttä.

Kuvassa Sanna Saarisen gallerian etupiha, joka sijaitsee Rauman vanhassa kaupungissa. Voit tiedustella gallerian aukioloajoista Sannalta www.taiteilijasannasaarinen.fi

Kahden materiaalin kesyttäminen toisiinsa

Oivaltavat yksityiskohdat, kierrätysromun uudelleensoveltaminen ja kahden toisistaan poikkeavan materiaalin kesyttäminen toisiinsa on Sanna Saarisen tavaramerkki. Teoksiin liittyy tarinoita, jotka kumpuavat tutusta, tai vähemmän tutusta, käyttöesineestä ja johon taiteilija on yhdistänyt luonnonmaisemasta värinsä saavan kudotun kankaan.

Teoksissa yhdistyvät kierrätysmetalli, kangas, puu ja kivi. Sanna tekee teoksia myös pelkästä kierrätysmetallista. Vastakohtaisuudet viehättävät Saarista ja se korostuu hänen teoksissaan. Kantavana teemana on erilaisten elementtien saumaton yhteistyö. Metallissa ja kivessä on voimaa, tekstiilissä taas pehmeyttä. Myös huumori ja vakavuus luovat vastakohtaisuutta ja syvyyttä teoksiin. ”Kutoessani kangasta ikäänkuin maalaan eri materiaaleista tehdyillä langoilla ja niiden eri sävyillä”.

Sanna Saarisen veistospuisto

Sanna Saarinen asuu nykyisin Eurassa Ahlströmin tehtaiden työläisille rakennuttamassa hirsitalossa, jonka hän on kunnostanut yhdessä miehensä kanssa. Suuri metsäinen tontti tarjoaa monia mahdollisuuksia ja Sanna onkin alkanut rakentamaan pihan yhteyteen veistospuistoa missä monet taiteilijan nokkelat kantaaottavat veistokset ovat jo löytäneet oman mukavuuspaikkansa. 

Veistospuiston on tarkoitus avautua yleisölle vuoden 2024 aikana. 

Sanna Saarisen veistospuisto

Taideteokset

"Hän on matkustanut kauas nähdäkseen"

Middle of Nowhere -taidepuistoon Sanna Saariselta on tulossa teos josta osaamme sanoa tämän verran tässä vaiheessa. Tämä kuvaa Sannan huumorintajua parhaimmillaan. 

"Stay tuned"

Scroll to Top