Nikolai Bladin laulelmia on kutsuttu muun muassa ”tajunnanvirtafolkiksi”. Kitaristina hänellä ei ole vaikeuksia yhdistää tangoa ja bluesia slaavilaiseen tunnelmaan. Hän laulaa ihmisen ja luonnon monenlaisesta suhteesta, sodasta, kodittomuudesta, kotiinpaluusta, rahasta, läheisen kuolemasta ja paluusta luontoon, perunoista ja lapiosta.  

Jos draama käy liian raskaaksi hän värittää laulujaan huumorilla sekä herkullisen absurdeilla käänteillä. Myös omatekoiset ”romukitarat” luovat omintakeista saundia. Kuten Soundi-lehdessä todettiin vuonna 2011: ”Hän on sekä lauluntekijänä että kitaristina kuin kätketty aarre.”