ITE-Taiteilija

Esa Leppänen

Lehtimäki (1967)
Profiilikuvassa ITE-taiteilija Esa Leppänen

Maalauksia ja metalliveistoksia arjen oivalluksista

Esa Leppäsen taide edustaa värikästä, humoristista ja vahvasti omaperäistä ITE-taidetta, jossa tekijän persoonallinen kädenjälki on heti tunnistettavissa. Teoksissa yhdistyvät naivistinen maalaustyyli ja kierrätysmetallista rakennetut veistokset.

" Edelleen jouluisin possut tunkee tauluihin "

Esa Leppäsen tie taiteilijaksi sai alkunsa elämän käännekohdasta. Leppänen oli harrastanut maalaamista nuoruudestaan saakka. Maalaaminen oli kuitenkin ollut enemmän tai vähemmän satunnaista ja väliin mahtui pitkiäkin taukoja. Jouduttuaan 2000-luvun alussa sairaseläkkeelle lihamestarin työstään Leppäselle avautui aikaa pysähtyä ja palata tekemisen pariin. Vuonna 2005 ITE-taide alkoi tulla tunnetummaksi ja myös Leppänen innostui siitä. Hän alkoi kokeilla, mitä kaikkea arkipäiväisistä ja hylätyistä esineistä voisi syntyä. Erilaisista säiliöistä muotoutuivat ensimmäiset lehmät ja possut. Aiheet eivät varmasti olleet sattumaa, vaan entiselle lihamestarille mieluisia aiheita. Leppänen sanoo, että ”edelleen jouluisin possut tunkee tauluihin”. Ensimmäisiä romumetalliveistoksia Leppänen kävi kaupittelemassa rompetorilla, missä ne herättivät yllättävän paljon huomiota. Osa veistoksista meni myös kaupaksi, ja katsojien kiinnostus toimi vahvana kannustimena jatkaa. Myönteinen vastaanotto vahvisti Leppäsen luottamusta omaan tekemiseensä ja näin sattumasta ja kokeilunhalusta kasvoi vähitellen määrätietoisempi taiteellinen polku.

Esa Leppäsen romumetallista tehty taideteos
Esa Leppäsen romumetallista tehty taideteos

Löydöistä syntyvää taidetta

Esa Leppäsen teosten materiaalit löytyvät yhtä lailla suunnitelmallisesti kuin sattumalta. Hän hyödyntää kierrätettyjä esineitä, hylättyä metallia ja arkisia romuesineitä, joihin hän kiinnittää huomionsa liikkuessaan. Esimerkiksi Kuusamon sammutinhuollosta kertyy vanhoja vaahtosammuttimia, jotka päätyvät usein veistoksiin ja saavat uuden elämän osana eläinhahmoja tai muita humoristisia asetelmia.

Autoa huollossa käyttäessään hän usein kysyy luvan kurkata romulavalle, josta mukaan saattaa tarttua käyttökelpoinen esine. Nämä materiaalilöydöt eivät ole vain pelkkää raaka-ainetta, vaan osa teosten tarinaa. Hylätty esine saa Leppäsen käsissä uuden merkityksen. Romu muuttuu eläimeksi, hahmoksi tai leikkisäksi asetelmaksi.

Leppänen kokeili hiljattain leikata plasmaleikkurilla vanhasta kattopellistä figuureita. Ensimmäisenä syntyi vanhoja Kleinbus -figuureja. Esalta kysyttäessä juuri tästä automallista on vastaus selkeä ”Näkeehän sen jo sokeakin, että hippejä tässä ollaan”. Tämä lause alleviivaa hyvin Leppäsen tekemistä. Siihen liittyy aina reilu ripaus huumoria ja kekseliäisyyttä.

Maalauksissa näkyy lempeän ironinen arki

Esa Leppäsen maalauksissa korostuvat tarinallisuus, huumori ja arjen havainnot. Hän työskentelee naivistisella otteella, jossa ilmaisun vapaus on tärkeämpää kuin tekninen viimeistely tai realistinen mittakaava. Maalaukset ovat värikkäitä ja selkeitä, ja niissä on yleensä humoristinen tunnelma.

Aiheina toistuvat ihmiset, eläimet ja arkiset tilanteet, joihin on lisätty pieniä, yllättäviä käänteitä. Eläimet käyttäytyvät kuin ihmiset. Ne liikkuvat, harrastavat, työskentelevät ja ihmettelevät maailmaa ympärillään. Näiden humorististen asetelmien kautta Leppänen tarkastelee suomalaista elämänmenoa lempeän ironisesti.

Esa Leppäsen naivistisia maalauksia
Esa Leppänen seisoo 100 taulun gallerian pihalla

100 Taulun Galleria

Esa Leppäsen Lehtimäellä sijaitseva 100 taulun galleria on vanhassa kangaskaupassa toimiva myyntinäyttely, jossa esillä on Leppäsen maalauksia ja romumetalliveistoksia. Galleria on avoinna kesäkaudella tiettyinä päivinä. Ajankohtaiset aukioloajat Leppänen julkaisee Facebook-sivullaan.

Teosluettelo

Teosluettelo julkaistaan lähempänä näyttelyn avaamista

Scroll to Top