Alpo Koivumäki eli koko elämänsä samalla maatilalla Nummijärvellä. Talossa asuivat aikanaan isovanhemmat, vanhemmat, tädit ja sedät, kunnes Alpo jäi yksin viettämään vanhuuden päiviään. Kun aikaa oli vihdoin itselle antoi toimelias isäntä taiteen viedä. Hyvin nopeasti Alpo huomasi mielenkiinnon keskittyvän eksoottisiin eläimiin. Näin alkoi tarina Alpon Savannista, jossa tropiikin eläimistö ja kasvisto on tuotu Pohjanmaan lakeuksille.
Alpo Koivumäki oli kiinnostunut piirtämisestä jo lapsena. Täysipäiväiseksi ITE-taiteilijaksi maatalon isäntä ryhtyi kuitenkin vasta 1990-luvulla, kun viljely muuttui kannattamattomaksi ja pellot laitettiin pakettiin Suomen EU-jäsenyyden myötä. Aikaa oli enemmän kuin tarpeeksi, joten kätevä ja toimelias isäntä antoi taiteen viedä.
Ensimmäinen veistos, jonka Koivumäki teki, oli kotimaista faunaa edustava kurki. Metallinen lintu syntyi, kun Koivumäki oli ihaillut lentoon lähtevän kurjen kuvaa. Taiteilijan mielikuvitus halusi kuitenkin askarrella eksoottisempien eläinten parissa, ja niin alkoivat syntyä savannin kulkijat: norsut, leijonat, krokotiilit, trooppiset linnut, sarvikuonot sekä kaiken yllä huojuvat palmut.
Koivumäelle keskeisin vaihe taideteoksen suunnittelussa oli mittasuhteiden huolellinen laskeminen. Raajojen suhde vartaloon oli erityisen tärkeä, sillä se mahdollisti oikean näköiset asennot. Kuvien pohjalta työskentely antoi taiteilijalle vapautta ja joustoa hahmojen liikkeen ja dynamiikan tutkimiseen, jättäen samalla tilaa myös mielikuvitukselle ja huumorille. Aina alkuperäinen ajatus veistoksesta ei toiminutkaan, vaan materiaali johdatti taiteilijaa toisille poluille. Sammakosta tulikin krokotiili kesken kaiken.
Veistoksissaan Alpo Koivumäki havainnoi oivaltavasti eläimiä, joita hän oli nähnyt vain lehtien ja kirjojen kuvista tai luontodokumenteista. Usein eläimet on kuvattu liikkeessä, tekemässä niille luontaisia toimia. Sonni on hyökkäämässä näkymättömän vastustajansa kimppuun, linnut levittelevät siipiään, lienevätkö laskeutumassa vai lähdössä lentoon. Eläinveistosten anatomiset mittasuhteet ja aidon oloiset, eläväiset asennot tekevät töistä erityisen koskettavia. Myös eläinhahmojen kasvoissa on ilmeikkyyttä, joka antaa kullekin eläimelle oman luonteen. Alpon Savannilla voi aistia taiteen kautta taiteilijan läsnäolon ja elinvoiman edelleen.
Usein eläimet on kuvattu liikkeessä, tekemässä niille luontaisia toimia. Sonni on hyökkäämässä näkymättömän vastustajansa kimppuun, linnut levittelevät siipiään, lienevätkö laskeutumassa vai lähdössä lentoon.
Alpo Koivumäen taiteen materiaali oli romu. Muovi taipui moneen tarkoitukseen, ja paikkansa teoksissa oli vanhoilla autonrenkailla, metallisilla juomatölkeillä ja vaikkapa loppuun palvelleilla heijastimilla. Uuden elämän saivat myös muoviroskat, rehupussit, öljytynnyrit ja muut jämämateriaalit. Alpo Koivumäki yhdisti kaikkia näitä kierrätysmateriaaleja eri tekniikoilla, kuten hitsaamalla tai sulattamalla, sekä käsittelemällä niiden pintoja.
Materiaalin muoto määritti, mikä eläin tai hahmo siitä tulisi. Taiteilijan harjaantunut silmä kertoi heti, kun romukasasta pilkisti esiin tiettyyn tarkoitukseen oikeanlainen kappale. Esimerkiksi autonrenkaan kumipinta muistutti mursun tai hylkeen nahkaa, ja se taipui myös linnun siiven sulkakuvioksi.
Tukijat ja ystävät olivat suurena apuna itsekseen maatilalla asuneelle taiteilijalle. Nykyään Alpon Savannin ystävät ry pitää huolta veistospuisto Alpon Savannista, jotta se voi olla edelleen avoinna kävijöille.
Jos et ole vielä vieraillut, kannattaa Alpon Koivumäen rakentama Savanni ehdottomasti lisätä kotimaan matkakohdelistalle.
